logi sisältää videoarvioita ja muisteluja kokoelman 1980-luvun ja 90-luvun alun retro-videokaseteista. Mm. scifi, fantasia, piirretyt, anime, kaiju/monsterielokuvat, kauhu/jännitys, arthouse ja draama ovat genreinä edustettuina. Arvosteluasteikko on yhdestä viiteen tähteä. Blogissa käsitellään pääasiassa Suomi ex-vuokrakasetteja. Mukana on välillä myös ulkomaisia kasetteja joita ei kokoelmista vielä Suomi-versiona löydy tai jos niitä ei ole ollenkaan Suomessa julkaistu. Myös videoita harvinaisista 80-luvun TV-nauhoituksista on käsiteltynä, sekä erikoisuutena Nintendon vuokravideopelejä. Toiveitakin saa esittää.

"Elokuvat ja videot kuvaavat elämää ja mielikuvitusta sen kaikissa muodoissa. Tässä blogissa elävät harmonisesti rinnakkain niin klassiset piirretyt kääpiöineen ja scifi-maailmat avaruusaluksineen, kuin taide-elokuvat ja hömppä, sekä pienen ihmisen filosofiat ja rakkaus luontoon, aina taisteleviin jättiläishirviöihin, jotka kulkevat käsi kädessä auringonlaskuun – ja lopputekstit katsotaan nekin autuaana." —JE

Spoilereita saattaa välillä esiintyä. Voit lähettää omiakin kommentteja tai muisteluja videoarvioista (tai yleisesti tästä blogista). Voit tehdä sen täältä sivun alaosasta (voit lähettää myös sähköpostia).

---

Aiempia blogi-postauksia

Uudempia blogi-postauksia

---

12.9.2015



TV:
GUSTAF TENGGREN – RUOTSALAINEN SATUKUVITTAJA AMERIKASSA
(esitetty YLE FST -kanavalla 1991). VHS-nauhoite televisiolähetyksestä
Ruotsinkielinen nimi: Gustaf Tenggren (1990).
Tuotantoyhtiö: Sveriges Television Ab.    Tuotanto: Hans Bergman, Björn Fontander.    Valmistusmaa: Ruotsi.
Genre: dokumentti.    Kesto: 38min.    Väri/mustavalkoinen.    Ääni: mono.
Puhuttu ruotsiksi, ruotsinkielinen tekstitys englanninkielisissä kohdissa.


Gustaf Tenggren (1896–1970) oli ruotsalais-amerikkalainen kuvittaja. Tenggren työskenteli Disneyn studioilla vuosina 1936–39. Hän toimi kuvittajana ja taiteellisena johtajana. Hän työskenteli elokuvissa Lumikki ja seitsemän kääpiötä (1937), Pinokkio (1939), Fantasia (Yö autiolla vuorella/Ave Maria -jakso) (1940), Bambi (1942) sekä lyhäreissä Hiawatha (1937), Vanha mylly (1937) ja Ruma ankanpoikanen (1939). Hän työskenteli etenkin taustakuvitusten parissa ja vaikutti erityisesti Pinokkion taustakuvien designiin ja tyyliin monimutkaisine perspektiiveineen. Hänen aiempi satukuvitustyylinsä sopi elokuvaan täydellisesti.

Sain tämän hyvin harvinaisen ruotsalaisen dokumentin lopulta nähtäväksi noin 19 vuoden jälkeen vuonna 2010 kyselyjen kautta toiselta Disney-keräilijältä. Ohjelma oli minua aina kutkuttanut nähtyäni mummini videoleikekirjan kätköistä Katso!-lehden artikkelin sen televisioesityksen ajankohdalta 21.6.1991 (kuva ohessa). Yllä oleva kansikuva on koostamani.

Tenggrenin kädenjälkeä on mm. Lumikin alkuperäinen juliste. Hän maalasi myös elokuvaan liittyviä mainosmateriaaleja sekä kirjakuvituksia. Tenggrenin alkuperäisiä töitä oli nähtävillä Disney ja Euroopan taide -näyttelyssä Helsingin Taidemuseo Tennispalatsissa vuonna 2009. Erityisesti mieleeni jäivät maalaukset ja konseptikuvat Pinokkiosta ja elokuvan alun moni-perspektiivinen tähtiöinen kaupunkimaisema isossa makaavassa vitriinissä.

Tenggren ei kokenut saaneensa työstään Disneyn studioilla arvostusta. Dokumentti jää hieman vaillinaiseksi ja jättää paljon kysymyksiä, mutta Tenggrenin ollessa harvinainen dokumentin aihe, on hienoa ylipäänsä nähdä, että sellainen on tehty.



MUUTA:

Täältä löytyvät Gustaf Tenggrenin viralliset kotisivut.

---

7.9.2015



LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ (Walt Disney Klassikot, 1994). VHS (FI myyntivideo)
Englanninkielinen nimi: Snow White and the Seven Dwarves (1937).
Ohjaus: Larry Morey, Wilfred Jackson, Ben Sharpsteen, Perce Pearce, David Hand, William Cottrell.
Tuotantoyhtiö: Walt Disney.    Valmistusmaa: Yhdysvallat.
Kesto: 80min.    Genre: piirretty/satu.    Myyntivideokoodi: 1524/20.
Dubattu suomeksi (ohjaus: Pekka Lehtosaari).

Takakannen tekstit: "Walt Disneyn ensimmäinen pitkä piirroselokuva Lumikki ja Seitsemän Kääpiötä on lumonnut sukupolven toisensa jälkeen. Se on ihastuttava satu - tarina viattomasta Lumikista ja hänen uskollisista kääpiöystävistään.
    Lumikin maailman ensi-illassa 21.12.1937 olivat paikalla kaikki Hollywoodin suuret tähdet. Heistä monet poistuivat paikalta syvästi liikuttuneina. He olivat saaneet olla todistamassa historiallista hetkeä - päivää, jolloin piirrettyjen elokuvien voittokulku maailmalla alkoi.
    Elokuvan jälkeen esitetään dokumentti, jossa Walt Disney ja hänen piirtäjänsä kertovat, kuinka he loivat mestariteoksen Lumikki ja Seitsemän Kääpiötä.
    Lähde mukaan lumoavaan sadun maailmaan!"

Lumikki ja seitsemän kääpiötä (1937) on maailman ensimmäinen kokoillan piirretty elokuva ja samalla Walt Disneyn ensimmäinen Klassikko. Lumikki pohjautuu Grimmin veljesten satuun vuodelta 1812. Animaatio on kulta-ajan uskomatonta mestarityötä kylläine Technicolor-väreineen. Walt Disney sai elokuvasta Oscarin – tarkemmin ottaen yhden ison ja 7 kääpiö-erikois-Oscaria. Ne olivat nähtävillä Disney ja Euroopan taide -näyttelyssä Helsingin Taidemuseo Tennispalatsissa vuonna 2009.

Lumikin ensi-ilta Suomessa oli 16.10.1938 alkuperäisin englanninkielisin äänin. Uusintaesitykset suomeksi dubattuina olivat vuosina 1962, 1973 ja 1982.

Elokuva julkaistiin myyntivideolla vasta 1994 ja ylipäänsä ensimmäistä kertaa videolla tuolloin maailmanlaajuisesti. Tuota ennen kotioloissa elokuvasta saattoi nähdä vain pätkiä, kuten 8 millimetrin kaitafilmiltä (alavasemmalla) pesukohtauksen, 80-luvun vuokravideolta Disneyn suurimmat lurjukset taikapeili-kohtauksen (kyseinen video on haussa) ja TV-esityksissä Samu Sirkan joulutervehdyksessä (From All of Us, To All of You, esitetty Yhdysvalloissa joulusta 1958 alkaen) kuulun tanssikohtauksen. Kyseisen kohtauksen animaation ja hahmojen liikettä on muuten Robin Hood (1973) -piirretyssä hyödynnetty ja toisinnettu eläinhahmojen tanssittaviksi. Joka tapauksessa, kokonaisuudessaan Lumikin saattoi nähdä vain elokuvateattereissa näissä aniharvoissa vuosikymmeniä Disneyn säästelemissä ja säätelemissä esityksissä.

"Samu Sirkan joulutervehdyksessä" Helinä-Keiju tuo kutsukortin Lumikin ja kääpiöiden juhliin.

Tähän liittyen surumielisenä anekdoottina tulee mieleen äitini kertoma tarina 1950-luvulta, kun hän lapsena halusi innosta hihkuen päästä näkemään elokuvateatteriin Lumikkia. Hän kinusi isältään, että pääsisi naapurissa asuvan parhaan ystävänsä kanssa näytökseen muutaman kilometrin päähän. Isä sanoi ettei kyseessä ollut mikään lastenelokuva, mutta tyttö intti ja lopulta isä heltyi ja päästi heidät elokuviin. Valitettavasti vain isä oli ollut oikeassa ja perillä teatterissa paljastuikin karvaasti kyseessä olevan Fennada-Filmin mustavalkoinen Lumikki ja 7 jätkää musiikkikomedia vuodelta 1953, eikä suinkaan Disneyn ikivihreä piirrosfilmi...! Pettymys oli valtaisa kun vanhat tukkiäijät vaan joikhasivat maalla eikä touhussa ollut oikein mitään lapsia (saati monia aikuisiakaan) kiinnostavaa. Ja pakkohan se oli sitten istua ja katsoa alusta loppuun... (Elokuva esitettiin hiljan YLE TV1:ssä.)

Shirley Temple ja Walt Disney Oscar-palkinnon äärellä.

Sen "oikean" Lumikin suomi-dubbauksia on kolme erilaista: Ritva Laaton ohjaus 1960-luvulta, 80-luvun Matti Raninin ohjaus ja tämä Pekka Lehtosaaren ohjaus (1993), jonka VHS, DVD- ja Blu-ray-julkaisut sisältävät. Muita ei ole kotivideolla julkaistu. Näin elokuvateatterissa lapsena todennäköisesti Raninin 1982-version, jolloin äitikin sai viimein nähdä sen ainoan oikean Lumikin, josta oli jäänyt aikoinaan paitsi. 80-luvulla ja 90-luvun alussa tuli nähtyä elokuvateatterissa muitakin Disneyn klassikoita, kuten Bambi (1942), Viidakkokirja (1967), Fantasia (1940) ja Disneyn pätkiksiä sisältäviä kooste-ohjelmia – "Mikin asuntovaunu" oli huikea ja vauhdikas kokemus isolla kankaalla naapurikaupungin teatterissa nähtynä.

Lumikissa käytettiin hyödyksi rotoskooppi-animaatiota, jossa animaattori käyttää aitoa filmattua live-materiaalia apuna. Ihmishahmot ovatkin todella eläväisiä. Sittemmin erityisesti Ralph Bakshi on tullut tästä tekniikasta tunnetuksi (lue tämä postaus). Olen itsekin innostunut tekemään kokeiluja kyseisellä tekniikalla (vieressä kuvanäyte keskeneräisestä animaatiopätkästä).

Lumikin tunnusmusiikki Love's First Kiss on sävelineen todella kaunis ja koskettava. Se innoitti minua tekemään siitä oman ambient-versionkin.

Mainittakoon, että Disneyn 90-luvun myyntivideoiden geneeriset kansitaiteet eivät koskaan yltäneet 80-luvun vuokrakansien tasolle. Tämä ja muovisuus korostui entisestään 2000-luvulle mentäessä DVD- ja Blu-ray-julkaisujen myötä. Walt Disney Treasures DVD-sarja tinakotelojulkaisuineen on hieno poikkeus, sekä esim. saksalainen Pinokkio DVD/Blu-ray puisessa kotelossa.

Vuoden 1994 myyntivideon lopussa on pioneerimaisesti dokumentti elokuvan tekemisestä. Elokuvien extra-materiaalit yleistyivät vasta DVD:n myötä, vaikka aiemmatkin formaatit olisivat aivan hyvin useammin mahdollistaneet tällaiset hienot extrat. Laserdisc-julkaisuissa "making of"-materiaali olikin yleisempää. Joka tapauksessa, etenkin klassisten animaatioiden kulissien takaiset toimet ja piirtäjien näkeminen työssään on aina yhtä kiehtovaa. Lyhyehkössä 10 minuutin mutta sitäkin kompaktimmassa dokumentissa kerrotaan, että 750 Disneyn taiteilijaa käytti 800 kilometriä paperia ja kolmatta miljoonaa piirrosta ja luonnosta Lumikkia varten. Dokumentissa nähdään myös viivapiirrosversiona elokuvasta poistettu koko "Music in Your Soup"-laulukohtaus lopullisen musiikin kanssa, jossa kääpiöt syövät keittoa mitä persoonallisemmin tavoin. On upeaa katseltavaa miten elävä Lumikki-hahmo jo viivapiirrosversiona on. Poistetusta kohtauksesta, jossa kääpiöt rakentavat Lumikille vuoteen, nähdään vain pieni viivapiirrospätkä.

Elokuvan alkutekstien nimivinjetit ja tekijätiedot on jopa käännetty suomeksi alkuperäisin kirjasintyypein. En ole varma missä vaiheessa tämä on tehty, mutta olen nähnyt toisen dokumentin, jossa vilahti alkuvinjettiä lukuisille eri kielille käännettynä. Minulle on kyseisestä dokumentista jäänyt mielikuva, että tuo käännös olisi jo elokuvan ensimmäisen levityksen aikoihin tehty, mutta tähän tarvitsisin varmistusta. (Jos näin oli, niin pioneerimaista sekin, eli tuo maailmanlaajuinen käännöskohdentaminen noin varhain.)

Lumikki näyttäytyy erilaisena eri ikäkausina ja erilaisiin asioihin kiinnittää huomioita. Elokuva liikuttaa raavasta aikuistakin miestä ja mieltä kaikkine kauneuksineen ja sydäntä särkevine hetkineen. Eläytymistä ja muutenkin kykyä empatiaan ja hyväntahtoisuuteen nykymaailmassa tarvitaan meiltä kaikilta; paatuneisuuden, turtuneisuuden ja kyynisyyden sijaan. Elokuvan sanomaa voi nykypäivänä halutessaan analysoida ja peilata eri kanteilta, ja pitää paikoin vanhahtavana, mutta aikansa kuvana kuitenkin. Taiteellisesti ja elokuvahistoriallisesti Lumikki on kaunis ja ajaton klassikoiden klassikkoanimaatio.



PS. Tässä jälleen koostamani mukaelma-retrokansi miltä 80-luvun vuokravideo-julkaisun kannet olisivat saattaneet näyttää. HUOM! Tätä ei siis ole julkaistu 80-luvulla videolla ollenkaan.

EDIT 12.9.2015: lisäystä kappaleisiin #9 (dokumentista) ja #10 (vinjetin käännökset).

MUUTA:

Videon alussa mainokset elokuviin Leijonakuningas, Aristokatit, Muppettien joulu – lopussa Aladdin.

Lumikin eri äänitysversioista löytyy netistä kattavasti tietoa suomeksi sivustoilta KenNetti Lumikki-tietokanta ja Afureko: Lumikki – Ranin vs. Lehtosaari.

---

6.9.2015



Nintendo Entertainment System:
CAPTAIN PLANET AND THE PLANETEERS (Mindscape, 1991).
Vuokravideopeli (Yapon – R-kioski, elokuu 1992)
Valmistusmaa: Japani.
Videopelin tuotekoodi: NES-5C-SCN.
Genre: tasohyppely/toiminta.
Peli englanninkielinen, kansipaperin tekstit suomeksi.


Kapteeni Planeetta kuului 90-luvun lempianimaatiosarjoihini. Sarjaa tehtiin 113 jaksoa vuosina 1990–96. Suomessa sitä esitti Kolmoskanava englanninkielisenä alkuperäisäänityksenä 5.1.1991 alkaen. VHS:lle tuli nauhoitettua useita jaksoja.

Tämä luonnonsuojelullisesti tiedostava ekologiaan ja eettisyyteen kannustava seikkailusarja kertoo viidestä nuoresta maapallon eri puolilta, jotka taistelevat supersankarin kanssa luonnon saastuttajia vastaan ja pelastavat Maa-planeettaa tuholta. Maan henki ja äiti Gaia (äänenä Whoopi Goldberg) herää pitkän horroksensa jälkeen ja huomaa, että Maata ollaan tuhoamassa. Hän lähettää sormukset viidelle ympäri maailman valitulle nuorelle: Kwame on Afrikasta, Wheeler Pohjois-Amerikasta, Linka Neuvostoliitosta (joka muutettiin myöhemmin Itä-Euroopaksi), Gi Aasiasta ja Ma-Ti Etelä-Amerikasta. Neljällä nuorukaisella on oma luonnonelementtinsä sormuksen muodossa: vesi, tuli, maa, ilma ja viidennellä on sydämen voima. Nämä heidän sormuksistaan energiana kumpuavat elementit luovat yhdistyessään Kapteeni Planeetan, joka pystyy muuntautuman erilaisiksi luonnonvoimiksi ja tulemaan apuun pelastamaan tilanteen kuin tilanteen.

Roistoja ovat erilaiset luonnon saastuttajat, kuten ahne Hoggish Greedly, rottamainen Verminous Skumm, radioaktiivinen mutantti Duke Nukem (kyseinen hahmonimi oli muuten tässä ennen Apogeen pelejä eikä liity niihin), puoliksi arpinaamainen tohtori Blight, poninhäntäinen epäeettinen bisnesmies Looten Plunder ja tietämätön sekä lyhytnäköisesti toimiva Sly Sludge (kommenttia voi laittaa tulemaan, jos muistat näiden suomenkielisiä nimiä).

Mindscape teki piirrettyyn pohjautuvan NES-pelin, joka julkaistiin vuonna 1991 Pohjois-Amerikassa ja elokuussa 1992 mm. Suomessa. Pelin väligrafiikat ovat ihan hyviä ja hahmot esikuvansa näköisiä. Mutta ensivaikutelma varsinaisesta pelaamisesta lentokoneen ohjaksissa kontrolleineen on pettymys ja harmillisen halpa; geneeristä sivulle rullaavaa lentoräiskintää – ja todella vaikeaa sellaista heti alkuun. Kun laitoin pelin ensi kertaa päälle, en saanut ensimmäisestä kentästä minkäänlaista Kapteeni Planeetta -animaatioon liittyvää fiilistä. Putkahtaa mieleen epäilys, että kyseessä on jälleen nopealla aikataululla kasaan ohjelmoijilta ja muilta tekijöiltä vaadittu ja kyhätty lisenssituote. Joskin lisenssikin on harvinaisen ja harmillisen heikosti hyödynnetty. Musiikkikin on ihmeellistä monotonista hyrinää eikä liity TV-sarjaan.

Törmäsin peliin alunperin fluojn:n pelivideoiden kautta. Olikin huomattavasti mukavampaa seurata toisen pelaamista, koska peli on valitettavasti tosiaan vaikea ja itseään toistava. Vaikkakin joka toinen pelitaso on vuorotellen Kapteeni Planeetan leijuntaa sisätiloissa labyrinteissa saastepilviä väistellen ja toiset ulkomaisemissa lentämis-, ajamis- tai sukellus-toimintakohtauksia luonnonsaastuttajia vastaan. Mutta peli itsessään ja tasot eivät ole järin monipuolisia tai kiinnostavia. Saati hauskoja – jos sellaista peliltänsä sattuisi toivomaan. Leijuntalabyrinttikentissä on sentään nimihahmo pelattavana ja ne ovat hiukkasen kiinnostavampia, mutta kentät ovat kauttaaltaan saman näköisiä samoista palikoista koottuja, joten suuntiakin on vaikea hahmottaa.

Pelissä on viisi maailmaa ja mainitut kaksi erilaista kenttää kussakin. Sukellusvenekohtausta (kenttä 3-1) lähellekään en olisi pelaamalla päässyt, mutta jo seuraten siitä näkee, että kyseessä on todella... syvä kokemus (miksi aina näin vesikentissä, kysynpä vain). Kokeilin nyt koodilla ja en päässyt kahdesta ensimmäisestä syvyyspommista etenemään.

Hieman olisi vaivannäköä ja lisäehdotuksia kaivannut myös takakannen ympäristö-vinkkeihin... (Lue kuvaus yltä.) No hyvähän jostakin on aloittaa.

Positiivinen seikka on tosiaan se, että pelissä on koodit, joilla pääsee hyppäämään suoraan mihin tahansa kenttään. Esimerkillistä toimintaa, josta monet videopelit olisivat saaneet ottaa oppia. (Vaikean Little Nemonkin pelaamisen kiinnostavuus nousi heti, kun löytyi kenttien valintakoodi.) Koodit löytää Internetistä helposti ja laitanpa ne tähänkin viereen ihan kurillani. Tämä ei tietenkään aikoinaan yhtä paljon auttanut jos koodit puuttuivat, ellei sitten vaikkapa Nintendo-lehden vinkeistä niitä bongannut. Muutoin pääsi toki jatkamaan niin pitkälle kuin oli edellisellä kertaa pisimillään päässyt, jos oli koodit ylös muistanut raapustaa. Kuriositeettina mainittakoon, että Nintendon vuokrapelin sivusta on unohtunut otsikko. Sivu on siis pelkkää Nintendo-logoa täynnänsä. Tämä on ainoa NES-vuokrapeli, josta tiedän pelin nimikkeen puuttuvan sivusta.

1-2:   763754 2-1:   955783 2-2:   637511 3-1:   148574 3-2:   786565 4-1:   920272 4-2:   799274 5-1:   344551 5-2:   829443 Loppu:   506210

Jo tärkeän aiheensa takia Kapteeni Planeetta olisi ansainnut arvoisensa NES-pelin – tietokoneversiotkin vaikuttavat vain hitusen paremmilta. Mainiota environmentaalista piirrettyä pitäisi esittää telkkarissa uusintana. Ja miksei uutta versiotakin voisi tästäkin piirretystä nyky-meiningin mukaisesti "rebootata", jos klassinen tyyli ei jostain syystä mukamas studiopamppujen mielestä nuorisoon pure.

Luonto- ja ympäristöohjelmiin liittyen Avara luonto on pitkäikäisimpiä edelleen jatkuvia sarjoja. Uutta 2010-luvun tiedostavuuden nousua ja heräämisen aaltoa edustava Docventures on äärimmäisen harvoja todella ympäristöllisesti, laajemmin yhteiskunnallisesti ja maailman asioista tiedostavia ohjelmia joita televisiomme nykypäivänä ilmoille suo – Gaian kiitos sentään näin – ja peräti jo kolmas kausi alkaa pian (9.9.2015 klo 21.00)! Kerrankin mainoslause pitää paikkansa; parhainta vastinetta YLE-verolle konsanaan. Sen tiesi Peter von Bagh (sain hänet kunnian kerran tavata) ja tietää Hannu Karpokin, jotka sarjaa ovat puffanneet. Sarja tuntuu olevan erityisesti nuorten löytämä ja suosima, joten se antaa toivoa planeettammekin suhteen. Nuorissa on voimaa, kuten Kapteeni Planeeta -piirretyssäkin nähtiin. Animaatiolle hyvät tähdet, mutta NES-pelille huomattavasti vähemmän. Pelin kansi on joka tapauksessa hieno, joten kyllä sitä hyllyssä tykkää katsella. Hommasinkin pelin pääasiassa kansitaiteen ja luonnonsuojeluaiheensa vuoksi. Halusin pelin myös, koska videokasetteja ei Suomessa "Kapu"-piirretystä julkaistu, joten edustakoon tämä kokoelmassani virallista Suomi-julkaisua ja 90-luvun kosketusta tähän aiheeseen. Ainakin jotkut toiset keräilijät, luontoihmiset, nostalgikot, graafikot ja muut "-aatikot" (?) varmaan nämä tarpeeksi pätevinä syinä ymmärtävät. "The power is yours!" MUUTA: Piirrettyjen maailma -sivuilla Kapteeni planeetta (1990-1996) TV-sarjan jaksoluettelo. PS. Vanhat videot, pelit ja videopelit ovat eräänlaisia "aikaportaaleja". Ystäväni kerran totesikin kun astui kokoelmahuoneeseeni, että tuntui kuin olisi siirtynyt 80-luvulle. Retro elää uus-renessanssia monella taholla ja etunenässä retropelit ovat jälleen suuressa suosiossa. Nykyhetkessä retroilun mahdollisuudet ovat myös laajentuneet. Sillä eihän aikoinaan ollut edes mahdollista nähdä, kokea saati omistaa kaiken maailman pelejä tai vaikkapa elokuvia. Eikä monista saanut yhtä helposti tuolloin tietoa; jos joistakin aiheista sai ollenkaan. "Munkkien salaiset kirjastot" ovat nyt suuren yleisön saatavilla. Retroilussa voi elää vanhoja aikoja uudestaan ja monin uusin tavoin, vaikkapa sellaista mihin on aikoinaan jäänyt tutustumatta.

Avaa videoruutu 3/1992: Captain Planet NES-vuokrapelin mainos.

---

1.9.2015



GOBOTIT (Juno Media Distribution Oy, 1986). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: GoBots: War of the Rocklords / The GoBots Movie (1986).
Ohjaus: Ray Patterson.    Tuotantoyhtiö: Hanna-Barbera Productions.    Valmistusmaa: Yhdysvallat.
Genre: piirretty/scifi/robotit.    Kesto: 1t 14min.    Kuvasuhde: 4:3.
Puhuttu englanniksi, suomenkielinen tekstitys.    Videokoodi: 86292.


Gobotit oli Tonka:n tuottama lelulinjasto vuosina 1983–87. Myynnintehostamiseksi teetettiin Kivisistä ja Sorasista (1960–66) tunnetuimmaksi tulleella Hanna-Barbera:lla animaatiosarja Challenge of the GoBots (1984–85) ja piirretty elokuva GoBots: Battle of the Rock Lords (1986), joista jälkimmäinen on tässä käsiteltävänä. Elokuvaa edeltävässä sarjassa oli 65 jaksoa.

Tämän katselua vaivaa minulla hieman sama kuin Transformersin suhteen eli tapahtumissa on hieman vaikea pysyä kärryillä. Olisi varmaankin jonkin verran auttanut nähdä edeltävää sarjaa ensin. Monenmuotoista ja -näköistä hahmoa ja robotteja – tai gobotteja – ja kivibotteja on roppakaupalla yht'äkkiä sisäistettäväksi. Ihmishahmojakin sivuosassa on muutama. Yhteistyötä tekeviä ja vastakkaisia osapuolia on niitäkin monta ja niiden asuttamia planeettoja.

On Gobotronia, Cordaxia, Cy-killia, Magmaria, Kimpaletta, Kivifanttia, Johtaja-1:ä, Vierinkiviä (Rolling Stones...), Marmoria, Graniittia, Fossiili-lordia, Murskaajaa, Siirtokiveä, Skootteria, Solitaaria, Luopioita, Pikkujalkaa ja muita ihmeellisiä (sana)hirviöitä, niin otapa nyt sitten äkkiseltään tästä kaikesta selvää. Mielikuvituksesta toki plussaa. Nuorena tähän olisikin varmaan päässyt nopeammin jyvälle.

Mukana on 1960- ja 70-lukujen Apinoiden planeetta -elokuvista tuttu Roddy McDowall Kimpaleen ääniroolissa. Tämä punakiiluvapullonkaulasilmäinen pieni keltainen lentävä leivänpaahdin on outo sympaattisehko hahmo ja maskotiksi varmaan tarkoitettukin.

Pahisten kliseemäinen ilkeä röhönauru huvittaa. (Tulee mieleen Frendien jakso jossa Joey ja Phoebe imitoivat pahiksen "ilkeä suunnitelma"-naurua.)

Kaiju-elokuvien fanina odotin koko ajan takakannessa luvattuja teräsdinosauruksia, joista on nähtävillä kuvakin. Pelkäsin, että niitä ei edes tulla näkemään, sillä harhaanjohtava mainonta tai virheellinen informaatio kun ei 80-luvun videokansissa ollut tavatonta. Kohta löytyi kuitenkin ja oli pirteimpiä osia animaatiosta, vaikka lyhyt onkin. Transformersissakin nähdään dinobotteja. Samoista muuntuva-robotti-markkinoistahan nämä showt ylipäänsä kilpailivat.

Gobotit on suht' passelia ja tuttua jenkki-animaation tyyliä äänimaailmoineen ja leikkauksineen, mutta mikään klassikko ei kyseessä ole ja kerronta ei pidä otteessaan. Tässäkin tapauksessa video on kuriositeettina kiinnostavampi kuin itse ohjelmana, joka tuli kahlattua läpi animaatio-"yleissivistyksen" kannalta. Videon takakannen ällistyttävä "Seuraa jännittävää taistelua joka käydään maailman eniten myytyjen robottilelujen välillä!"-lause pysäyttää ja kertookin paljon harvinaisen tyhjentävästi ja rehellisesti. Voi Magmar sentään.

---

31.8.2015



Nintendo Entertainment System:
TEENAGE MUTANT HERO TURTLES
(Palcom Software/Konami, 1989). Vuokravideopeli (Yapon – R-kioski, 1990)
Valmistusmaa: Japani.
Videopelin tuotekoodi: NES-88-EEC (SCN).
Genre: tasohyppely/toiminta/taistelu.
Peli englanninkielinen, kansipaperin tekstit suomeksi.


Näin kesän loppuun kilppari-nostalgiaa. Teini-ikäiset mutanttisankarikilpikonnat olivat 1980-luvun lopussa ja '90-luvun alussa maailmanlaajuisena ilmiönä nuorten suuri suosikki ja itsekin kuuluin faneihin. Sarjakuvan ohella piirretty animaatiosarja (1987–1996) lienee "Turtlejen" tunnetuin ilmentymä niistä kummunneiden pelien ja lelufiguurien ohessa. Yhdysvalloissa piirrossarja julkaistiin nimellä Teenage Mutant Ninja Turtles kun taas meillä Euroopassa "ninjat" muutettiin "sankareiksi". Brittiläiset sensorit kokivat, että salamurhaajaa tarkoittavaa ninja-sanaa ei koettu lapsille sopivaksi.

Kevin Eastmanin ja Peter Lairdin alunperin parodialliseksi ja kertaluonteiseksi tarkoitetusta supersankarisarjakuvasta vuodelta 1984 alkunsa saanut maailma poiki suosion myötä lisää sarjakuvia, piirretyn TV-sarjan, tietokone- ja videopelejä, muovisia leikkihahmoja, värityskirjoja, vaatteita ja ties' mitä tilpehööriä vanhempien kukkaroiden menoksi. Turtles-purkkatarrojakin keräilin ja niitä vaihdeltiin ala-asteella. Jos oikein pinnistän muistellen, purkka taisi olla toiselta puolelta sileä ja toiselta puolelta urainen valkoinen lätkä ja vaniljaisen makeahko.

Kilpikonnat ovat renessanssin taiteilijamestareiden mukaan nimettyjä: Leonardo (sininen bandana), Michelangelo (oranssi), Raphael (punainen) ja Donatello (violetti). Alkuperäisessä sarjakuvassa kaikilla oli punaiset päähuivit.

Edellä mainituista fanitussyistä johtuen ensimmäinen tietokonepelikin omalle IBM PS/1:lleni oli Konami:n ja Image Works:in Teenage Mutant Hero Turtles (1989). (Vieressä kotelostakin näkyy, että kovassa käytössä on ollut.) Sen mukana tuli postikortti ja ehkä tarrakin. Manuaalissa oli keskiaukeamalla kopiointisuojauskoodit mustalla tekstillä tumman violettia taustaväriä vasten, jotta niitä ei olisi saanut kopiokoneella toisinnettua. Tein pelin innoittamana kouluvihkoihin oman ruutuvihkopelinkin, jossa seikkailtiin labyrinteissa ja viemäreissä.

Tämä alunperin Konamin tekemä peli julkaistiin Japanissa Famicomille ja Yhdysvalloissa Ultra Games:in toimesta 8-bittiselle Nintendolle vuonna 1989. Palcom Software:n Euroopan versio ilmestyi 1990. PC-käännös on hyvin samanlainen NES-version kanssa. Pelistä käännettiin myös versiot laitteille Amiga, Amstrad CPC, Atari ST, Commodore 64, MSX ja ZX Spectrum.

NES-pelin kansitaiteen piirtäjä on Michael Dooney. Taide ilmestyi alunperin TMNT #4 -sarjakuvan toisen painoksen kantena (1987). Ohessa taide kokonaisuudessaan (kiitos kuvasta TMNT Entity. Tältä näytti Peter Lairdin anarkistinen alkuperäinen piirrosversio vuodelta 1985). Taide on mieleenpainuva ja siinä on tuttua 80-luvun scifi-kuvitusten estetiikkaa tasaisine airbrush- ja pastellisävyineen, hehkuvine pehmeine valoineen ja Tron-vaikutteineen. Huomasin vasta kun joku huomautti, että päähuivit ovat tosiaan jääneet NES-kanteenkin vielä kaikille punaisiksi! Kumma juttu, mutta kuvaan oli niin tottunut, ettei sitä tullut edes ajatelleeksi.


NES-vuokrapelin vuokraushinta oli Suomessa 35 markkaa per vuorokausi. Kuten aiemmassa postauksessa todettua, Suomessa NES-vuokrapeleissä käytettiin toisinaan jenkki-julkaisujen kansia. Vuokrapelit ilmestyivät joko useimmiten tai toisinaan ennen myyntiversioita ja tässäkin nähdään virheellisesti Ultra Games:in logo kannessa Palcom Softwaren sijaan (moduulikasetin etiketissä on normaaliin tapaan Palcom:in logo). Joten voi olla, ettei PAL-kansia ollut tässäkään tapauksessa vielä saatavilla. Jenkki-kannet olivat joka tapauksessa jo edellisenä vuonna julkaistu, joten ehkä vuokrakannet tehtiin hyvissä ajoin ennakkoon ja sitten vain lisättiin lopuksi Euro-moduuli pakettiin – ja eikun julkaisuun.

Tätä teoriaa tukee eräs koko maailmassa kokonaan julkaisemattomaksi jäänyt NES-vuokrapeli, josta on jäänyt pelkät kannet jälkipolville. Eli kannet on tehty ennen kun itse valmiista pelikasetista on ollut tietoakaan. (Sittemin prototyyppi-moduuli on myös löydetty.)

Videopeli perustuu sarjakuvaan ja animaatiosarjaan. Pelissä on tuttuja, mutta paljon erikoisia muualta tuntemattomia hahmoja. Kilpparisankarien lisäksi entuudestaan tuttuja ovat ainakin mestari Tikku, uutisankkuri April O'Neal, Silppuri, Bebop ja Rocksteady sekä mouser-robotit ja jalkaklaanilaiset. Viimeisellä tasolla kohdataan Technodrome-tankkilinnoitus, mutta sitä hallinoiva aivo-otus Krang jää valitettavasti näkemättä.

Pelissä on kaksi eri tyyppistä osiota: ylhäältäpäin kuvattu maailma, jossa kävellään ja valitaan viemärit tai talot/luolat ym. joihin siirrytään, ja tasohyppelylliset sivusta kuvatut varsinaiset viemäri/talo/luola-osiot. Myöhemmissä kentissä ulkomaailmassa edetään myös vaunulla. Osa taloista on umpikujia tai muuten turhia eli niihin ei edes kannata mennä energiaansa tuhlaamaan. Näitä ei ensi pelikerralla tietenkään voi tietää ja välttää.


Tutut sankarimme esittelyssä.

Pelattavan kilpparin voi vaihtaa milloin vain. Hahmojen ominaisuuksia ja energiatilannetta voi hyödyntää käyttäen niitä oikeissa tilanteissa. Jokaisella hahmolla on oma aseensa, jotka esitellään alku-introssa. Raphaelilla on lyhyen kantaman kolmipiikkinen sai-teräase. Michelangelolla on nunchaku-nuijat ja Leonardolla katana-veitset. Kaikkein käyttökelpoisin on Donatello, jonka pitkällä bo-kepillä yltää vihulaisiin turvallisen välimatkan päähän, jopa tasokkeen alapuolelta ylöspäin, tai toisinpäin. Matkan varrelta löytyviä lisäaseita ovat heittotähdet, bumerangi ja kiai – käärö, josta lähtee säde.

Turtleilla on kolme erilaista hyppyä: pieni "näpy", keskihyppy ja korkea hyppy. Nämä onkin joissain kohdin välttämätön oppia, jotta saa oikean korkuiset ja mittaiset hypyt hankalilla alueilla tehtyä. Joskin PC:n USA-versioon on jäänyt bugi, jossa tietyssä kohdassa väärin sijoitetun katon takia putoaa väkisin aina viemäriin. Koodilla pääsee kuitenkin hyppäämään kyseisen tason yli. Euro-versiossa tämä bugi on korjattu.

Viemäreistä ja taloista löytyy toisinaan pizzaa (kuulostaapa houkuttelevalta?), joka toimii energianlähteenä. Tätä pystyy onneksi välillä hyödyntämään kun poistuu viemäristä ja menee samantien hakemaan energiaa lisää. Näin voi jokaisen kilpparin tankkaamalla saattaa takaisin täyteen kuntoon.

Peli on hyvin vaikea ja turhauttava. Tunnelma on aika painostava. Yleensä pelini loppuu jo toisen levelin pahamaineiseen sukellus-kohtaan. Jonkin lähteen mukaan Konamin pelien tunnettu "Konami-koodi" löytyisi tästäkin pelistä, mutta en itse sitä saanut toimimaan. Missäköhän vika kun en onnistunut? (Voi laittaa kommenttia tulemaan.) En ainakaan itse kokisi sen käyttämisestä erityisiä tunnon tuskia, pelin ollessa vaikea jo lähtökohtaisesti. Ohjeen mukaan sen saisi toimimaan kun painat seuraavat näppäimet otsikko-ruudussa: ylös, ylös, alas, alas, vasen, oikea, vasen, oikea, B, A ja Start. Yhdistelmällä pitäisi saada neljä "continue"-jatkomahdollisuutta kahden sijaan.


Pelin vihollisia NES-version manuaalista.

Toisena vinkkinä alkupuolella Rocksteadyn saa Donatellon avulla eliminoitua ilman omia vaurioita pysyttelemällä oikean puoleisella korokkeella ja sieltä alaspäin kepillä oikea-aikaisesti hyökäten.

Musiikit ovat hyviä, vaikka piirretyn sarjan tunnusmusiikkia ei kuullakaan. Parhaiten ovat mieleen jääneet leppoisa karttamusiikki, jännitystä lietsova viemärimusiikki ja rytmikkäästi potkiva intro-kappale, joka soikin tehokkaasti päässä tätä kirjoittaessa. Säveltäjä on Jun Funahashi, jonka säveliä kuullaan myös mm. NES-klassikoissa Castlevania III: Dracula's Curse (1990), Mission: Impossible (1990) ja Ski or Die (1991).


Vaikeustasoa helpommaksi säätämällä – tai edes vaikeustason valintamahdollisuudella – ensimmäinen kilpparipeli olisi voinut olla hauskempi kokemus masokistisen hampaat irvessä pakkoyrittämisen sijaan. Tällaisenaan oma peli loppuu ennen kuin se on kunnolla päässyt alkuunsa. Mieluiten katselen kun muut tätä pelaavat – joskin toisten pelaamisen seuraaminenkin saa paikoin verenpaineen nousemaan ja tuskan hien nousemaan otsalle. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri myös näistä syistä, muistorikas cowabunga(*)-klassikko joka tapauksessa kyseessä.



PS. Löysin Turtles-pelin inspiroimana tekemäni ruutuvihko-pelin vuodelta 1992 :). Onnekkaasti löytyi helpommin kuin luulin. Pelinappula paperi-Leonardokin oli tallella. Huomattavaa: uimisleveli on tässäkin jäänyt minulta kesken :P. Ja samanlaisia vapauksia käytetty kuin Konamin pelissä eli sisältää myös hahmoja joita ei Turtles-sarjakuvissa tai piirretyssä esiinny ;). Luovalta pelitavalta kuulostaa myös "yo-yolla tapahtuva lyönti" (kuva 3).




MUUTA:

Angry Video Game Nerdin Turtles-jakso on sarjan suosikkejani. Sille on myös kaivattua jatkoa episodissa #94 Back to the Future Trilogy ajasta 6:15 alkaen.

fluojn:n Pelataan-videossa NES:in Turtlesin läpipeluu selvällä suomen kielellä.

Piirrettyjen maailma -sivuilla Turtles (1987-1996) TV-sarjan jaksoluettelo.

Turtle Power: The Definitive History of the Teenage Mutant Ninja Turtles (2014) on loistava dokumentti Turtle-ilmiöstä ja sen synnystä sarjakuvineen, leluineen ja animaatiosarjoineen. Mm. tekijät Kevin Eastman, Peter Laird ja piirretyn alkuperäiset ääninäyttelijätkin nähdään.

Koostin pelien pienet kansikuvat eri paikoista – kiitos lähteille.

* Toisin kuin voisi luulla, "cowabunga"-huudahdus ei ole Turtlesista lähtöisin, vaan se juontaa mahdollisesti Amerikan intiaanien sanasta 'Kwa Bungu', joka ilmaisee yllätystä tai vihastumista. 1950-luvun jenkkiläinen lastenohjelma Howdy Doody teki sanasta suositun, jonka sittemmin surffaajat omaksuivat. 1980- ja 90-luvuilla sanan tekivät jälleen tunnetuksi Turtles-piirrossarja ja Bart Simpson. [Lähde]

EDIT 1.9.2015 klo 14:00: Ultra Games ja Palcom Software -julkaisukuvioita selvennetty, kansitaiteesta juttua sekä muita lisäyksiä.
EDIT 2.9.2015 klo 22:58: Ruutuvihkopeli lisätty.
EDIT 3.9.2015 klo 12:45: Taiteesta vielä hieman lisää (7. kappale).
EDIT 11.9.2015 klo 20:30: Jihuu, pääsin ensimmäistä kertaa uimis-kentän NES-versiossa läpi. Energiaa jäi kilppareille niukasti, mutta ne pystyy tankkaamaan takaisin taistelukuntoon kolmos-kentässä (joskin tietääkseni vaivalloisemmin kuin ekassa kentässä).
EDIT 17.7.2016 klo 15:40: Manuaalin sivu kilppareista lisätty.

---

29.8.2015



TV:
KONGIN POIKA (esitetty TV3-kanavalla 1987)
Englanninkielinen nimi: The Son of Kong (1933).
Ohjaus: Ernest B. Schoedsack.    Tuotanto: RKO Pictures Inc.    Valmistusmaa: Yhdysvallat.
Genre: jättihirviö/fantasia/seikkailu.    Kesto: 1t 10min.
Mustavalkoinen.    Alkuperäinen kuvasuhde: 1.37:1.    Puhuttu englanniksi.    K-16.


King Kongin (1933) vähemmän tunnettu suora jatko-osa Kongin poika putkahti maailmaan samana vuonna yhdeksän kuukautta myöhemmin. Suomen elokuvateatteriensi-ilta oli 9.12.1934. Elokuva on esitetty Suomen televisiossa TV3:ssa 12.9.1987 ja 19.5.2002 YLE TV2:ssa (lähde Elonet).

Tätä ei Suomessa julkaistu aikoinaan videokasetilla. Minullekin elokuva tuli vastaan yllätyksenä vasta tänä vuonna. DVD:llä se löytyy Future Filmin King Kongin poika (2013) ja Pan Visionin King Kong (RKO Classics DVD, 2007) -julkaisuista.

Edellisestä osasta tuttuja hahmoja ovat elokuvantekijä Carl Denham (Robert Armstrong), kapteeni Englehorn (Frank Reicher) ja kokki Charlie (Victor Wong). Tapahtumat eivät ole yhtä suureellisia kuin ensimmäisessä osassa, joskaan en sitä laskisi varsinaiseksi puutteeksi.

Päähahmon nuiva asenne eläimiä kohtaan kuvastaa aikaansa (ja valitettavasti nykyaikaakin), joskin Denham jonkinlaisia tunnontuskiakin King Kongin kohtalosta tuntuu potevan. Siksi hän päättääkin auttaa Kongin poikaa pulassa. Tästä kiitollisena hyväsydäminen Kongin albiinopoika pyrkii varjelemaan saarelle tulleita aarteenetsijöitä. Hauska hetki on jossa Denham ja tyttö ovat leiriytyneitä vuoren rinteelle ja Kongin poika saapuu katselemaan heitä salaa tyytyväisenä suojattiensa turvallisen lempeästä olosta.

Alku on nykykatsojalle hidastempoinen ja vähiten kiinnostavaa pientä pakkopullaa. Perinpohjainen alustus lähtökohtineen ja suunnitteluineen on tuttua vanhoista elokuvista. "Pääateriaa" eli muinaisolentoja saadaan odotella pitkä tovi. Odotus sinällään palkitaan, koska erikoistehosteet ovat mainioita ja etenkin loppupuolella on seikkailullinen meininki kohdallaan. Samat juonenkuljetukselliset seikkailuelokuvien kuviot loppuryminöineen ovat jatkuneet nykypäiviin saakka. Vanhan elokuvan tunnelma on miellyttävän ajaton ja täten riittävän viihdyttävä. Se tuo etenkin lapsena paljon katseltujen mustavalkoelokuvien hetket mieleen. Ihan mukiinmenevä jatko-osa jättiapina-klassikolle ja sen katsoo mielellään toistekin.



MUUTA:

Yllä nähtävä piirretty kansikuva on 8 millimetrin kaitafilmin kotelosta poimittu. Kyseinen sarjakuvamainen taide miellytti silmääni eniten eri kansista ja juliste-versioista.

---

22.8.2015



DISNEYN RIEMURALLI (Walt Disney Home Video - Cartoon Classics / Kirjalito, 1987). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: Disney's Merry Menagerie (1987).
Valmistusmaa: Yhdysvallat.
Genre: piirretty.    Kesto: 1t 18min.    Kuvasuhde: 4:3.
Puhuttu englanniksi, suomenkielinen tekstitys.    Videokoodi: 668/20.

Takakannen teksti: "Tältä kasetilta löytyy hieno Mikki Hiiri klassikko, jossa Mikin johtama puistokonsertti huipentuu mahtavaan pyörremyrskyyn, joka riuhtaisee koko orkesterin mukaansa. Tämä on ensimmäinen Technicolor menetelmällä toteutettu Mikki Hiiri !
    Saamme myös seurata Aku Ankkaa ja Hessua purjehdusretkelle. Ja kuten aina, nytkin Akulle tapahtuu kaikenlaisia kommelluksia. Hän on välillä joutua haikalojen ruuaksi, mutta pelastuu täpärästi.
    Alppikiipeilykään ei oikein ota onnistuakseen, kun Mikki, Aku ja Pluto kohtaavat kotkaemon ja lauman äkäisiä vuohia vuoristossa.
    Köyhä kirkonrotta Amos tutustuu Benjamin Frankliniin, ja keksii sattumoisin myös sähkön.
    Nämä, ja neljä muuta vauhdikasta tarinaa kaikenikäisille piirrettyjen ystäville."

Kasetin sisältämät lyhärit: No Sail (1945 AA/H), Alpine Climbers (1936 MH/AA/P/PU), Donald's Camera (1941 AA), The Band Concert (1935 MH/AA/H/HE/P/PO), The Flying Mouse (1934 SS), Dude Duck (1951 AA), Clown of the Jungle (1947 AA/PA), Ben and Me (1953).

Hahmomerkinnät: AA = Aku Ankka | H = Hessu | HE = Heluna | MH = Mikki Hiiri | P = Pluto | PA = Papatiti | PU = Pulivari | PO = Polle Poninkaulus | SS = Silly Symphonies

Tämä on Videomuseon 50. postaus – kiitos kaikille tähän astisille lukijoille! Ja saa jakaa linkkiä blogiin; videon, elokuvien ja piirrettyjen ilosanomaa.

Kasetin aloittaa Aku ja Hessu -pätkisten parhaimmistoon kuuluva No Sail. Siinä sankarimme lähtevät purjehtimaan kolikoilla toimivalla veneellä. 5 sentillä pääsee aina pienen pyrähdyksen ulapalle eteenpäin kunnes jälleen on aika kaivaa kuvetta, jotta paatti suostuu liikahtamaan tai edes hievahtamaan (tai Hiawathamaan – kuten näin sivuhuomiona meinasin ensin lukihäiriöissä tavata; lauantai-illan huumassa tätä kirjoittaessani). Arvatenkin kolikot loppuvat kesken aavalla merellä. Pikku hiljaa paahtava helle tekee tepposensa ja miekkosten jano alkaa olemaan suunnaton. Haitkin kerääntyvät poloisten ympärille. Sääliksi käy etenkin ankka-parkaa joka alkaa jälleen näyttää sekoamisen merkkejä; Hessu ei totuttuun tyyliin ole vastoinkäymisistä juuri moksiskaan.

Seuraavaksi Aku, Mikki ja Pluto ovat kiipeilemässä Alpeilla. Mukana on myös harvinaislaatuisesti bernhardinkoira Pulivari (tähänkin kirjoitin ensin Puliveivari... Huomasin hupaisasti harhaanjohtavan kirjoitusvirheeni vasta näin viikkoja myöhemmin!). Koira on mm. Carl Barksin sarjakuvista tutuksi tullut. Rommitynnyri-kohtaus, jossa jäätynyt Pulivari virvoittaa pehmeästi vatsasta jäseniin saakka lämpenevän Pluton, on jäänyt erityisesti jäänyt lapsuudesta mieleen. (Alkoholihan muuten oikeasti laajentaa pintaverisuonia ja lisää lämpöhukkaa, eikä sitä pidä missään nimessä tarjota hypotermiasta kärsivälle.)

Tämän jälkeen Aku kuvaa harvinaisia lintuja. Hauskaa "metamaista" leikittelyä – joskin Aku taitaa pohjimmiltaan olla tosiaan jonkinlainen ihminen, kuten aiemminkin pohdittua. Itsekin tulee kuvattua luonnossa, joten kameraa välttelevät eläimet tuntui aiheena hyvin tutulta. Kerran yritin kuvata fasaaneja ja ne aina pönkivät pakoon pienen mäen puolelta toiselle – kyseinen tapahtuma oli kuin tästä piiretystä.

"Mikin puistokonsertti" kuuluu tunnetuimpiin Disneyn klassikkolyhäreihin ja omaankin Top-listaan. Se on riemastuttavan hauska musiikin ja animaation saumattomasti yhteen soljuva teos – kultakauden animaattorit ja muusikot ovat olleet suoranaisia neroja. Mikin johtama orkesteri on soittamassa konserttia puistossa. Aku Ankka saapuu kovaan ääneen mekkaloiden ja mainostaen myymisiään, josta kapellimestari Mikki häiriintyy. Akulla on kärryissään popcornia, jäätelöä ja limonaadia.

Ujutanpa tähän kohtaan aasinsiltana erään aarteeni, joka liittyy viimeksi mainittuun virvokkeeseen. Eli Aku Ankka Fanta-limonadipullo 1980-luvulta. Etsin tätä vuosikausia. Etiketti oli tuttu jo 80-luvun Aku Ankka -lehtien takakannen mainoksista. Mikki ja Hessu Fanta-etiketit olin äkännyt ottaa lapsena talteen mummilassa kesänvietossa ollessa. Ne olivatkin pääjuomia Disney- ym. videoiden ja telkkarin seuraamisvirvokkeina. Mutta Aku-appelsiinijuomaa en koskaan muista maistaneeni saati nähneeni. Sen valmistus oli jo varmastikin lopetettu tuolloin. Mikki oli päärynän ja Hessu vadelman makuinen. Hessu-limsa oli suosikkini ja sitä olen erityisesti jäänyt kaipaamaan. Sitä hieman muistuttaa nykyisin kaupoistamme löytyvä Guarana Antarctica.

Hartwallin 1980-luvulla (ja mahdollisesti vielä 90-luvun alkupuolella) painama Fanta Aku-appelsiinijuoma piti sisällään vettä, sokeria, appelsiinimehutiivistettä, luontaisia aromivalmisteita appelsiiniöljyn kera ja lisäaineina happamuudensäätöainetta, säilöntäainetta (natriumbentsoaatti), sakeuttamisaineita, hapettumisen estoainetta sekä elintarvikeväriä. Juomaa valmistettiin Helsingissä, Kaarinassa, Lappeenrannassa, Torniossa ja Vaasassa. (Kiitos kuvasta keräilypullon myyjälle.).

Näiden limsanhuuruisten tunnelmien jälkeen takaisin videoon... Aku haluaa osallistua soitantoon ja vetää hihastaan huilunsa esille. Mikki ei tätä noin vain sulatakaan vaan hän katkaisee huilun kahtia. Mikin ja Akun kesken seuraa musikaalinen titaanien raivoisa taisto. Tätä jatkuu kunnes orkesterin ohjelmassa alkaa William Tellin Myrsky. Tästä enteellisesti nousee pyörremyrsky, joka lopulta nappaa koko orkesterin taivaisiin. Musiikillinen huumori on tässä piirretyssä kukkeimmillaan ja se pitää nähdä ja kuulla omin silmin ja korvin; sitä ei pysty sanoin kuvaamaan.

Seuraavaksi nähdään Hassunkuristen sinfonioiden jakso "Lentävä hiiri" (1934). Toiveen toteuttavasta perhos-haltiattaresta tulee mieleen kuusi vuotta myöhemmin ilmestyneen Pinokkion (1940) Sininen haltiatar, jota näyttelijättären kaunis äänikin muistuttaa.

Sitten Aku lähtee ranchille lomalle ja yrittää päästä ratsastamaan vastahakoisella hevosella. Tässä episodissa on mielenkiintoisesti animoitu realistisen näköisiä ihmisneitoja (veikkaisin rotoskooppi-tekniikalla animoiduiksi). Tämän muistan nähneeni ensi kertaa 80-luvulta MTV:n esittämästä Disneyn ihmeellinen maailma -sarjan jaksosta On Vacation with Mickey Mouse and Friends (1956). Siinä Samu Sirkka ja muut sankarit olivat välipätkissä (vähän Aku Ankan taskukirjojen välinäytösten tyyliin) hauskasti animoitu oikeisiin paikkoihin.

Joillakin Disney-videoilla on päällekkäisyyksiä ja tässä nähdään jälleen itsessään loistava "Viidakon pelle" (lue aiempi postaus Mikin ja Akun tähtirevyy).

Lopuksi amerikkalaisen keksijän Benjamin Franklinin historiaa kirjoitetaan uudelleen hiiren näkökulmasta kasetin pisimmässä tarinassa. Ben Franklin on muuten edustavassa piirrosroolissa myös LucasArtsin hienossa Day of the Tentacle (1993) -seikkailupeliklassikossa, sekä saman vuoden Sierran seikkailussa Pepper's Adventures in Time.

Disneyn riemurallin kansipiirros on tyyliltään tunnistettavasti ehtaa kasaria. Hauskana yksityiskohtana varhaisista Mikki-piirrettyistä tuttu Polle Poninkaulus on siihen harvinaislaatuisesti poimittu mukaan surffausporukkaan. Myös vain kaikkiaan yhdessä lyhärissä edellä esiintynyt kirkonrotta Amos on päässyt "reivaamaan". Piirtäjällä on varsin omintakeinen tyyli; erityisesti Tiku ja Taku ovat hyvin erinäköisiä miten ne on totuttu näkemään. Maaoravat on lisätty hyösteeksi, sillä he ovat ainoat jotka eivät edes kasetilla esiinny.

Tämäkin kasetti tuli aikoinaan vuokrattua 90-luvun alkupuolella, ja muistaakseni 2000-luvun alkupuolella se löytyi Turusta vuokralta poistettuna videona kokoelmiin. Riemuralli on tasoltaan tasainen, sisältäen hienoja Disney-klassikkoja. Video on myös esiintyvyydeltään yleisempi kuin monet muut 80-luvun keräilyllisistä Disney-vuokrakaseteista, vaikka näihin harvoin ylipäänsä nykyään törmääkin.



MUUTA:

Alussa mainokset videoihin Disney Festivaali 6, Lentäjän viimeinen matka (The Blue Yonder).

Videonauhan alkuteksteissä lukee otsikoksi Riemurallin sijaan "Disneyn Festivaali 8".

Joillakin toisillakin Disney-kaseteilla on liikanimiä, kuten Aku Ankan riemujuhla -kasetin etiketissä lukee "Aku Ankka vauhtipäällä". "Mikki Hiiri vauhtijalassa" (Egmont Film) -kasetin etiketissä taas lukee "Mikki Hiiri vauhtipäällä" (alkuperäisen vanhemman valkokantisen julkaisun mukaisesti).

Aiheyhteydestä mainittakoon valkokantinen Disney Festivaali II, jonka kannessa on kuva "Puistokonsertista". Kasetti puuttuu Videomuseon kokoelmista.

---

22.8.2015



DISNEY FESTIVAALI 1
(Walt Disney Home Video - Cartoon Classics / Kirjalito, 1980-luvun vuokrakasetti). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: Disney's Cartoon Bonanza I (1983).
Valmistusmaa: Yhdysvallat.
Genre: piirretty.    Kesto: 1t 10min.    Kuvasuhde: 4:3.
Puhuttu englanniksi, paikoin suomenkielinen tekstitys.    Videokoodi: 170/20.

Takakannen teksti: "Tässä loistokkaassa Disneyn piirrosfilmikokoelmassa on 10 värikästä filmiä, joissa tapaamme suosikkitähtemme. Eräässä seikkailussa Pluto touhuaa viiden villin koiranpennun lapsenvahtina, toisessa Tiku ja Taku mässäilevät Aku Ankan popcorneilla hurjin seurauksin. Mikki puolestaan joutuu taikamaailman pyörteisiin.
    Huippuhauskaa katseltavaa koko perheelle !"

Kasetin sisältämät lyhärit: Pluto's Quinpuplet's (1937 P), Food for Feudin' (1950 P/T&T), Corn Chips (1951 AA/T&T), Camp Dog (1950 P), Three for Breakfast (1948 AA/T&T), Magician Mickey (1937 MH/AA/H), Bearly Asleep (1955 AA/HU), All in a Nutshell (1949 AA/T&T), Thru the Mirror (1936 MH), Bath Day (1946 F).

Hahmomerkinnät: AA = Aku Ankka | F = Figaro | H = Hessu | HU = Humphrey-karhu | MH = Mikki Hiiri | P = Pluto | T&T = Tiku ja Taku

Kasetin aloittaa hienona kansitaiteenakin nähtävä "Pluton koiranpennut". Siinä Pluto jää Fifi-tyttökoiran pentujen vahdiksi – kommelluksia maalin ja pontikan kanssa seuraa.

Pluton, Tikun ja Takun pähkinätaistelun muistan Pätkis-sarjasta 80-luvulta. Tiku ja Taku ovat mainiota valkoisissa käsineissä liikkuessaan. Viisi muutakin kasetin jaksoista on ruokataistoihin liittyviä.

Akun, Tikun ja Takun popcornin täyteinen mittelö on hauska jakso. Tämän kasetin Saksa-videojulkaisu onkin nimetty kyseisen pätkiksen mukaan Die Popcorn-Schlacht (Popkorni-taistelu).

Seuraavaksi kojootti poikasineen ja Pluto ottavat yhteen leirimuonien hamuamisen merkeissä. Sitten jälleen Tiku ja Taku kommeltevat Akun kanssa, tällä kertaa pannukakkujen taistossa. Ja seuraa "Taikuri Mikki", joka löytyy myös Mikki ja Aku ottavat rennosti -kasetilta.

Aku puistonvartijana mittelöi talviunille patistettavan Humphrey-karhun kanssa. En muista muissa piirretyissä kuin tässä kyseisen alituiseen kommelluksiin joutuvan punaisen nallekarhun varsinaisesti puhuvan. Tämä piirretty oli alunperin 2.35:1 laajakangasversio; tässä videolla se on 4:3-kuvaruutuun sovitettuna.

"Pähkinänkuoressa" Tiku ja Taku luulevat Akun pitämää pähkinän-mallista pähkinämaavoi-kioskia oikeaksi jättipähkinäksi ja yrittävät epätoivoisesti saada sen halkaistua suurella kivenmurikalla. Pätkässä on hauskoja piloja kuten aina näiden hahmojen yhteenotoissa. Tykin malliseen puunrunkoon päättyvän tarinan loppu on karu.

Jälleen seuraa Mikki-klassikkoa piirretyssä "Peilin läpi" vuodelta 1936. Mikki uneksii peilimaasta luettuaan Lewis Carrollin Liisa peilimaassa -kirjaa. Pelikortit, pähkinänsärkijät, sohvatuolit, radio ja kaikki esineet heräävät eloon kulta-ajan kekseliäässä animaatiossa. Tunnetussa kohtauksessa silinterihattuinen Mikki tanssii ja imitoi Fred Astairea.

Lopuksi Pinokkiosta tutuksi tullut Figaro-kissa välttelee kissoille lajityypillisesti kylpyä kaikin keinoin "Kylpypäivässä". Tässä pätkässä mirri on Minni Hiiren omistama. Figaro esiintyi kahdeksassa lyhytpiirretyssä vuosina 1943–1949. Ankkalinnan pamaus -lehden numerossa 10 on kattava artikkeli kissahahmosta ja sen tähdenlennosta. Hauskan ironista muuten, että kissa on hiiren lemmikkinä. (Siitä tuli mieleen vähän vastaavanlainen kohtaus Solarium-sarjakuvastani, jossa kilpikonna taluttaa hevosta; pastissina erään merkkielokuvan kohtaukselle.)

Tekstitystä on hyvin säästeliäästi vain muutamassa kohdassa, ilmeisesti sen mukaan mitä suomentaja on ymmärtänyt ja viitsinyt kääntää. Esimerkiksi Tikun ja Takun piipityksestä ja Akun kvaakatuksesta on kieltämättä vaikea saada välillä selvää – vaikka menoa se ei yhtään haittaa.



MUUTA:

Lopussa mainos videoon Bongo ja Mikki ja pavunvarsi.

Valkokantinen Disney Festivaali I sisältää osin samoja piirrettyjä kuin tämä vihreäkantinen Cartoon Classics -uusintajulkaisu. Valkokantisen kasetin kesto on 38 minuuttia ja uusintajulkaisun 70 minuuttia. Valkokantinen kasetti puuttuu Videomuseon kokoelmista.

1 KOMMENTTI:

Tomi Antinoja – 2.1.2021 klo 22:35
Ne animaatiot joissa seikkailee Tiku ja Taku löytyvät myös Tiku ja Taku Kurrekimara-videokasetilta sekä joltakin Tiku ja Taku -DVD:ltä myös suomeksi puhuttuna. Tiedän myös animaatioiden suomenkieliset niemet: Pluto-animaatio jossa Tiku ja Taku oli mukana on suomeksi puhuttuna Pesänselvitys ja pari Aku Ankka-animaatiota ovat suomeksi nimeltään Aamiainen kolmelle ja Pähkinänkuoressa (en tiedä löytyykö Three for Breakfast suomeksi puhuttuna mistään mutta sen suomenkielinen nimi löytyi yhdestä blogista)

---

Aiempia blogi-postauksia

Uudempia blogi-postauksia

---

Tästä voit jättää kommentin johonkin videoarvioon (tai yleisesti tähän blogiin).
Voit myös halutessasi muokata vanhaa kommenttiasi (tai poistaa sen) tätä kautta ilmoittamalla.

Nimi: (pakollinen) Sähköposti: (pakollinen)  Huom. sähköpostisi ei tule näkyville. Älä kirjoita tähän mitään: Kotisivu: Otsikko / postaus jota kommentoit: Kirjoita kommenttisi: