Vanhempia postauksia	Uudempia postauksia

2015, 2. lokakuuta   Sam's Journey (C64) – ennakkokatsaus

Independent-tekijätiimi Knights of Bytes on puuhaamassa Commodore 64:lle uusio-retropeliä Sam's Journey. Näytteen perusteella tasohyppely vaikuttaa teknisesti huipputyöltä vapaasti liikkuvine kameroineen ja skrollaus on todella sulavaa. Musiikitkin ovat hyviä; erityisesti Forest-niminen näytepätkä on hauskan iloisesti potkiva. Pelistä tuli mieleen tyyliin "Giana Sisters meets Little Nemo".

Lupaavaa kaikin puolin – odotan peliä innolla. Palataan asiaan jahka uusvanha-peli ilmestyy!

2015, 2. lokakuuta   The Great Giana Sisters (C64 & Amiga)                        – Marion kilpasiskokset

Koska lapsena ja nuorena tietokoneet (PC, Commodore 64 ja Amiga) olivat minulle tutumpia kuin konsolit kuten Nintendo, niin tasohyppelyiden parhaimmistoa minulle edusti Giana Sisters (1987). Pelin kehitti Time Warp Productions ja julkaisi Rainbow Arts. Peli tehtiin alunperin kuusnepalle ja käännettiin pian Amigalle, Amstrad CPC:lle, Atari ST:lle ja MSX2:lle.

Mariota en tuolloin ollut nähnyt enkä näiden pelien keskinäisestä yhteydestä pitkään mitään tiennytkään. Minulle valkeni vasta myöhemmin, että peli apinoi varsin paljon ja tarkasti Super Mario Bros.:ia (1985) ja se jouduttiinkin vetämään markkinoilta näiden kopiointisyytösten vuoksi. Siksi alkuperäisenä Gianaa on varsin harvoin myytävänä. Varsinaista oikeusjuttua ei urbaanista legendasta huolimatta koskaan ollut, vaan ilmeisesti Nintendo käytti arvovaltaansa jupakassa. Etenkin ensimmäisessä kentässä ja sitä seuraavassa luolassa on paljon yhteneväisyyksiä. Luolassa pystyy kävelemään jopa ylimmän tiilimuurin harjalla koko kentän läpi, kuten Mariossa.

Pelin musiikit, äänimaailma ja omat sprite-hahmot eroavat kuitenkin, joten tunnelma on hyvin erilainen Super Marioon verrattuna. Siitäkään syystä en tätä yhteyttä pelien välillä heti hogannut. Giana Sistersillä on omat ansionsa ja se onkin retropelaajien ja keräilijöiden suosima kultti-klassikko, jossa on omiakin ideoita. Joskin pelimekaniikka on hitaampi ja jähmeämpi Nintendoon verrattuna. Ja tietokoneversioiden joystick-kontrollit ovat ainakin minulle paljon vaikeammat kuin NES:in kapulan käyttö. Pikselin tarkkuutta ja täydellistä ajoitusta vaativat hypyt ahtaissa luolakäytävissä ja muissa tilanteissa ovat välillä raivostuttavia.


Olen pelannut C64- ja Amiga-versioita. 16-bittisessä Amigassa on arvaten hieman enemmän tarkkuutta ja värejä spriteissä ja taustoissa, mutta ero ei ole erityisen merkittävä graafisesti. Commodoren 8-bittinen grafiikka miellyttää nykyisin eniten. Alkuruudussa lukee muuten The Great Gianna Sisters, eli kahdella n-kirjaimella. Kuuslankku-version pelasin hiljan emulaattorilla läpi, vaikkei sitä suoritukseksi lasketakaan. Mutta kuten todettua peli on alkuperäisellä raudalla ja ilotikulla pelattuna itselleni aivan liian vaikea kontrolloitava, niin näin ainakin sain pelin kokonaisuudessaan vihdoin kokea alusta loppuun. Ja sain nähdä apokryfisen lyyrisen loppuviestin "Giana get up the sun has frightened off the night". (Oliko kaikki sittenkin vain unta!? Kuten oli [spoiler]: SMB2.)

Sega Mega Driven ohjain sopii muuten Amigaan, joten se hieman helpottaa omaa pelaamista, mutta ei tosin riittävästi, koska hypyt pitää kuitenkin tehdä ylöspäin-näppäimellä eikä NES-tyyliin omalla näppäimellään, johon on tullut vahvasti nyt totuttua. (Ei ole muuten tullut kokeiltua sopisiko MD:n ohjain myös "kommandooreen"?)

C64:n ja Amigan Gianat.

Giana Sistersin monipuolisten musiikkiteemojen säveltäjä on Chris Hülsbeck. Soundtrack kuuluu vanhojen tietokonepelien parhaimmistoon. Siitä onkin tehtyä monia remixejä, kuten rock-versiota ja sinfoniaorkesterin tulkintaa. Skrollaavan alkuruudun musiikki on kerrassaan legendaarinen ja upea. Tässä omakin piano-ambient-tulkintani pelin teemasta.



EDIT 15.10.2015 klo 23:28: Pientä lisäystä neljänteen ja viidenteen kappaleeseen, sekä Gianan sprite-kuvat.

2015, 2. lokakuuta   Arkanoid (PC, 1988)                       – koukuttavaa pallon pompottelua

Arkanoid on Taiton kolikkopeli vuodelta 1986. Ideana on rikkoa eri väriset "tiiliskivet" laudan avulla palloa pompottelemalla edes-taas. Pallo tulee saada pidettyä kentällä, ettei se tipu alas kentän alareunasta. (Täytyy mainita, että tästä kuvauksesta jotenkin muistui takauman omaisesti mieleen taannoinen tyrmistyttävä Bafucin-pastillimainos, jossa flyygeliä soittava nainen pompotteli samanaikaisesti fysikaan lakien vastaisesti liikkuvaa palloa päänsä päällä, ja vielä kaiken tämän päälle reteästi ilmoille lauleskeli...)

Joka tapauksessa, Arkanoid käännettiin melkeinpä aikansa kaikille mahdollisille koneille, kuten: Amiga, Amstrad CPC, Apple ][, Apple ][gs, Atari 8-bittinen, Atari ST, BBC Micro, Commodore 64, Macintosh, MSX, NES, PC (DOS), PC-88, PC-98, Thomson MO, Thomson TO, TRS-80 CoCo ja ZX Spectrum. Peli pohjautuu Atarin Breakout -kolikkopeliin vuodelta 1976, tehden pelistä paljon mielenkiintoisemman power-uppeineen ja kenttien vaihteluineen. Myös ylhäältä puljahtavat ja liikkuvat vastukset on uusi ominaisuus.

En ole arcade-versiota pelannut, mutta videon perusteella pelattavuus ja fysiikka pallon kimpoamisineen on erilainen. Äänitehosteet ja grafiikka toki eroavat myös, sekä kenttä-designeissa on pieniä ja isompiakin eroja.

PC-versio on lapsuudesta tuttu ja varmaan ihan siitäkin syystä suosikkini, mutta jotenkin se tuntuu paljon paremmalta riisutussa yksinkertaisuudessaan. PC-versiota suosittelen pelaamaan ainoastaan hiirellä. Näppäimistö on aivan liian hidas tukalissa tilanteissa, joihin ei nuolinäppäimillä mitenkään voi edes toisinaan ehtiä. Hiiri tuntuu alkuun ja muutenkin välillä jopa liiankin liukkaalta, mutta pelin tarkkuus vaatii sitä.

PC-beeperin ääniefektit ovat matalia pörähdyksiä ja piipahduksia. Tunnussävelmässä on jotain keskiaikaista ja itämaisiakin vaikutteita. Tullut sitä akustisella kitaralla joskus varioitua.

Bonusten merkitykset väreineen oppii varsin pian pelatessa. Joissakin kentissä tietyistä bonuksista eli power-upeista on hyötyä enemmän kuin toisista. Välillä bonuksista ei tilanteesta riippuen ole hyötyä ja voi olla jopa haittaa.


Peli vaikeutuu pikku hiljaa, joskin epätasaisesti siinä mielessä, että vaikeita kenttiä on jo alkupuolella ripoteltuina. Jokaisen kentän taktiikat oppii ajan myötä pelatessa ja harjoitellessa. Kulmat ovat edelleen aika hankalia paikoin saada osumaan kohdalleen, vaikka tietääkin miten jonnekin tason väliin pitäisi osua. Alkuun vuosien pelaamistauon jälkeen peli tuntui itsestänikin lähes yli-inhmillisiä kykyjä vaativalta. Ihmettelin miten olin aika pitkälle muistaakseni aikoinaan päässyt. Taitoa Taiton pelissä kyllä paikoin tarvitaankin. Reaktioaika kuitenkin lyhenee ja välillä sitä yllättyy omista ihmepelastuksista.

D-bonuksen eli kolmen pallon ottaminen koituu yleensä kohtalokseni kentästä riippuen. Käy helposti niin, että kaikki pallot päätyvätkin kerralla rännniin. Otankin kyseisen bonuksen yleensä vain varmoissa tilanteissa ja kentän niin "vaatiessa", eli silloin kun tilanne todennäköisyyden mukaan helpottuu. Kuten kentissä, joissa on vaikeasi saavutettavia paikkoja jolloin kolme palloa eksyy todennäköisemmin oikeisiin laareihin kuin vain yksi. Alussa kolme palloa nopeuttaa tiilien särkemistä jolloin pääsee nopeammin etenemään, ettei peli käy tylsäksi.

Tetriksen tavoin Arkanoid on todella koukuttava eikä siitä meinaa osata päästää irti. Epäonnistuminen ja sitä myötä raivostuminen vain lisää pelihaluja pelin päihittääkseen.

Omat suosikkini ovat kentät, joissa ei ole hopean harmaita useampia osumia vaativia tiiliä tai varsinkaan kultaisia hajoamattomia palikoita, joita kutsun kultaharkoiksi. Pallon muotoinen kenttä on jotenkin erityisen rentouttava. Rytmitys onkin onnistunut, sillä haastavia kenttiä seuraa välillä vähän easy-peasymmat levelit, näin kaunista suomenkieltä käyttääkseni.

Ja sitten on kenttä numero 8. Kultaharkot ympäröivät keskustassa nätisti suojassa olevia tiiliä, joihin on hankala päästä käsiksi. Alimmat harkot ovat kovin alhaalla aiheuttaen samantien kimpoavalle pallolle vauhtia, vaarallisia tilanteita ja tiivistä tunnelmaa. Veikkaisin kyseisen kentän olevan pelaajien keskuudessa hieman vastaavan pahamaineinen kuin Bubble Bobblen kenttä 57, vaikka ihan niin hurja kenttä ei olekaan kyseessä. Molemmathan näistä ovat Taiton pelejä. Mutta paljon riippuu tässä kentässä Tuurista ja Taitosta (ok, tuli se vitsi käytettyä loppuun) ja sattuuko saamaan helpottavia oikeanlaisia power-upeja, kuten hävittäjän tai seuraavaan kenttään autuaasti siirtävän B-kirjaimen. "Liimapaperistakin" eli C:stä on hyötyä, koska sillä voi valita lähtemiskulman helpommin, ja saa muutenkin rauhoitettua pelitilannetta.

Pelien taustatarinat tulivat 80-luvulla toisinaan pelien mukana sarjakuvan muodossa. (Kiitos kuvasta Mobygames.)

Keep It Simple

Arkanoidin jatko-osa Arkanoid: Revenge of Doh (tietokoneversiot vuodelta 1988) ei ole kovin onnistunut. "D'oh" sanoisi Homer Simpsonkin. Peliä on turhaan monimutkaistettu ylimääräisine liikkuvine härpäkkeineen ja graafisesti sekavoitettu. Bonuksiakin on nyt hirveä määrä lisää. Tästä syystä näitä pelejä vuosien tauon jälkeen jälleen käynnistäessäni, laitoin ensin päälle kakkososan, koska mielikuvissa tilanne oli kääntynyt päälaelleen. Muistelin että kyseessä oli se parempi versio, mutta jatko-osa olikin heikompi.

Ensimmänen Arkanoid on nätin yksinkertaista 16 väristä EGA-grafiikkaa ja pelattavuus erinomainen. 256 väriä oli aikoinaan ja pitkään se kovin juttu, mutta viime aikoina olen jotenkin mieltynyt erityisesti 16-värigrafiikkaan. Nyt kun olen löytänyt pelin vuosien jälkeen uudelleen, totesin, että se on suosikki arcade-pelejäni, vaikka se turhautumista ja raivostumista aiheuttaakin. Niinpä varoituksen sanana, että jos tähän tartut, ärräpäät ja muut kiroluonteiset sanat voivat kantaa koreasti ilmoille. Mutta kolikon kääntöpuolella on antoisa onnistumisen tunne, kun peli alkaa tuntien pelaamisen jälkeen virrata selkäytimeen.

Pelissä on leijailevia vastuksia, kuten "He-Manin Orkon" kartiotonttuhatut välillä kiusaavat. Nämä veijarit on varmaan alunperin lisätty mm. siitä syystä, että pallon kimpoamissuunta saadaan tiukoissa tai jumittavissa tilanteissa vaihtumaan. Ja tuovathan ne elävyyttä ja vaihtelevuutta peliin.

Näistä herhiläisistä alkaa olla haittaa kentissä joissa pallo pitää saada vaikeaan paikkaan, kun pallo vain kimpoaa niistä takaisin. Ja jos vastuksia leijuu tuvan täydeltä ja kentän alareunan alueella, pallon suunnan muutos voi olla vaarallista.

Tosin pallo vaihtaa itsestäänkin suuntaan aivan yllättäen ja arvaamatta, jos pallo jää junnaamaan paikalleen liian monta kertaa. Vauhti myös toisinaan kiihtyy kentän edetessä äkkiarvaamattomasti.

Tähän mennessä tuorein ennätykseni on viimeinen kenttä 33, mutta laattoja sylkevä punainen Aku-Aku-patsaspäinen loppupomo tuotti suuria hankaluuksia ensikertalaiselle loppuun kaluajalle. Sillä kertaa lopputaisteluun jäi vain kolmisen elämää, enkä oikein tiennyt mitä tehdä. Strategiaa ei kerennyt siis montaa sekuntia hioa kun kävi jo kalpaten. Olisi myös mukava tietää montako osumaa pääpomoon tarvitaan. No se toivon mukaan vielä selviää.




PPS 13.10. klo 14:14: Jihuu, pääsin Arkanoidin ensimmäistä kertaa läpi :). Yhdeksän elämää sain säästettyä loppuun. Neljä niistä meni lopputaistelussa. En kerennyt osumia laskea, mutta ei Doh kovin montaa "hittiä" sitten lopulta tarvinnut; ehkä kymmenisen tai vähän päälle. Loppumusiikki on sama kuin alku-introssa.

En kerennyt myöskään ottamaan screenshottia kun Doh hajoaa välkkymällä eri väreissä, joten ensimmäinen kuva on aiemmalta pelikerralta, jolloin olisin ehkä juuri päässyt läpi, mutta viime tipassa meni pieleen. (Kuten neljännestä kuvasta eli Hiscore-listasta huomaa, sain siis enemmän pisteitä edellisellä kerralla, vaikka en päässyt peliä läpi.)

Hieman speedrun-tyylisesti pelasin, mutta strategisesti harkiten. Kun on tätä tullut tahkottua päivästä toiseen, niin halusi jo päästä läpi.

2015, 26. syyskuuta   Disneyn Atari 2600 -pelit (1982–1983)

Vuoden 1983 suuren videopelirysäyksen peliuhreihin lukeutuvat myös monet Disneyn videopelit Atari 2600 -kotikoneelle.

Lumikista suunnitteilla olleesta Snow White and the Seven Dwarves (1982) pelikuriositeetista on löytynyt kaksi prototyyppi-moduulia, jotka ovat kumpikin eri versioita. Vuonna 1999 löytyi ensimmäinen näistä (päivätty 11-9-82) ja jälkimmäinen 2006 (päivätty 2-9-83). Molemmat versiot jäivät keskeneräisiksi.

Peliä ei koskaan mainostettu Atarin katalogeissa tai julkaisuissa eikä siitä ollut aikansa pelilehdissäkään mainintaa. Ainoa vihje, että se oli suunnitelmissa löytyi Atarin sisäisestä tuotenumerolistasta (koodilla CX26107 Snow White/Disney).

Oheinen kansikuvakin on siis ei-lisensoidusta vuoden 2002 "homebrew":sta. Eli kotikutoinen uusio-julkaisu, jonka kannen graafikko on koostanut valitsemistaan kuvista. Sinikeltainen kansityyli on uskollinen muiden Disneyn Atari 2600 piirretty-pelien kanssa.

Isokorvaisen elefantin vuoden 1940 animaatioklassikkoon perustuvaa Dumbo's Flying Circus -videopeliä ei myöskään aikoinaan virallisesti julkaistu, mutta tästäkin on homebrew-versio. Pelistä on löydetty kolme prototyyppimoduulia eri kehitysversioineen. Liikkumaton screenshot ei anna pelille oikeutta, sillä liike ja spritejen animaatio on mukavan sulavan näköistä. Dumbo jopa iskee silmää pelaajalle alkuruudussa.


Donald Duck's Speedboat (1983) videopeli oli myös suunnitteilla. Peli ilmeisesti kuitenkin julkaistiin, mutta ei Yhdysvalloissa vaan ainoastaan Brasiliassa Polyvox-yhtiön toimesta. Pelistä muistui mieleen katsomani Hauska tavata Aku Ankka -videokasetin viimeinen pätkis-piirretty Put-Put Troubles, jossa Aku temppuilee moottoriveneen kanssa.

Fantasian "Noidan oppipoika"-jaksoon perustuva The Sorcerer's Apprentice Atari 2600 -peli peräti julkaistiin vuonna 1983. Tämä olikin ainoa piirrettyihin perustuva Disneyn Atari 2600 -peli, joka kerkesi nähdä päivänvalon Yhdysvalloissa. Se poimii hauskasti animaatiojakson juonesta. Mikki yrittää estää noidan luolaa täyttymästä vedestä ja yrittää saada kiinni putoavia tähtiä ennen kuin ne muuttuvat vettä kantaviksi luudiksi. Mielestäni tässä on Atari 2600:n mittapuulla mainiot grafiikat ja Mikinkin tunnistaa.

Elokuvaan perustuvat Disneyn Atari 2600 -pelit olivat M-Network-yhtiön kautta onnistuneesti julkaistut Adventures of Tron (1982) ja Tron Deadly Discs (1982).


LISÄKSI:

Kiitos tiedoista Collector's Corner ja Atari Guide sekä Atari Mania.

2015, 6. syyskuuta   Videomuseo – VHS & Beta-retroilua ja                        muut vanhat elokuvat sekä NES-videopelit

Vanhat elokuvat ja videot ovat monien peliretroilijoidenkin kiinnostuksen kohteita. Voinen siis mainostaa Videomuseo-blogiani, jolta löytyy 1980-luvun ja 90-luvun VHS- ja Beta-elokuva-arvosteluja, sekä juttua muistakin vanhoista elokuvista laidasta laitaan. Lajityyppeinä scifi, fantasia, piirretyt, anime, kaiju/jättimonsterielokuvat, seikkailu, draama, kauhu, trilleri...

Videokasettien lisäksi sivustolla on myös käsiteltynä Nintendon vuokrapelejä, joita R-kioski aikoinaan vuokrasi. Näitä NES-artikkeleitahan olenkin siirtänyt myös tänne Fantasiaseikkailut-blogiin. (Nyt voit valita kummassa formaatissa ja millä taustavärillä haluat niitä lukea ;).

Postauksia on tähän menessä kertynyt yli 60. Tervetuloa myös Videomuseoon!

2015, 6. syyskuuta   Ajatuksia retroilusta

Vanhat pelit, videot ja videopelit ovat eräänlaisia "aikaportaaleja". Ystäväni kerran totesikin kun astui kokoelmahuoneeseeni, että tuntui kuin olisi siirtynyt 80-luvulle. Retro elää uus-renessanssia monella taholla ja etunenässä retropelit ovat jälleen suuressa suosiossa. Nykyhetkessä retroilun mahdollisuudet ovat myös laajentuneet. Sillä eihän aikoinaan ollut edes mahdollista nähdä, kokea saati omistaa kaiken maailman pelejä tai vaikkapa elokuvia.

Eikä monista saanut yhtä helposti tuolloin tietoa; jos joistakin aiheista sai ollenkaan. "Munkkien salaiset kirjastot" ovat nyt suuren yleisön saatavilla. Retroilussa voi elää vanhoja aikoja uudestaan ja monin uusin tavoin, vaikkapa sellaista mihin on aikoinaan jäänyt tutustumatta.

Tietokone- ja videopelit ovat hyvin nuori taidemuoto. Niiden arvostus – varsinkin alkuajan 1970–80-lukujen ja 90-luvun alkupuolen pioneeritöiden – varmasti tulee nousemaan koko ajan laajemmassakin mittavakaavassa. Itsekin pyrin varhaisia ja harvinaisia julkaisuja selvittämään ja löytämään niistä informaatiota. 2000-luvun alkupuolelta lähtien oman kokoelman lisäksi olen digitaalisesti arkistoinut kuvia ja tietoa vanhoista peleistä laidasta laitaan.

Peliarkeologiakin on oma nouseva alansa, josta on jo näyttöä. Atarin osin legendanakin pidetty pelien (etenkin Atari 2600:n E.T.:n) kaatopaikka New Mexicon aavikolla kaivettiin viimein ylös viime vuonna ja aiheesta tehtiin mielenkiintoinen dokumentti. Näihin "arkeologia"-teemoihin lasken myös esimerkiksi Art of Sierra ja Sierra Museum -projektit, Ultima Codexin Origin Gallery -hankkeen. Näissä on onnistututtu löytämään legendaaristen peliyhtiöiden alkuperäisiä työsuunnitelmia, luonnoksia, taiteita, karttoja, diskettejä, lerppuja ja muita alkuperäisiä materiaaleja pelien tekemisvaiheista ja muuta julkaisemattomaksi jäänyttä materiaalia. Tämä on todella arvokasta ja korvaamatonta pelihistorian säilyttämistä, jota ei ole aikoinaan osattu monessakaan yhtiössä arvostaa. Siksipä paljon materiaalia on jo hävinnyt ja hävitetty.

Onneksi jotain on myös säilynyt. Blogiinkin on tulossa jatkossakin lisää esimerkiksi pelien kansikuvien luonnosvaiheita ja vaihtoehtoisia kuvituksia, joista olen onnistunut löytämään kuvia.

PS. Paluu tulevaisuuteen II -elokuvan Martyn saapuminen aikakoneellansa tapahtuu nyt lokakuun 21. päivä. Siinäpä myös mielenkiintoinen uusio-retrohetki.

Elämme jännittäviä aikoja.

EDIT 5.10.2015 klo 14:02: Tekstiä lisätty ja päivitetty.

2015, 6. syyskuuta   Captain Planet and the Planeteers (NES)                       – "Voima on sinun!"

Nintendo Entertainment System:
CAPTAIN PLANET AND THE PLANETEERS (Mindscape, 1991).
Vuokravideopeli (Yapon – R-kioski, elokuu 1992)
Valmistusmaa: Japani.
Videopelin tuotekoodi: NES-5C-SCN.
Genre: tasohyppely/toiminta.
Peli englanninkielinen, kansipaperin tekstit suomeksi.


Kapteeni Planeetta kuului 90-luvun lempianimaatiosarjoihini. Sarjaa tehtiin 113 jaksoa vuosina 1990–96. Suomessa sitä esitti Kolmoskanava englanninkielisenä alkuperäisäänityksenä 5.1.1991 alkaen. VHS:lle tuli nauhoitettua useita jaksoja.

Tämä luonnonsuojelullisesti tiedostava ekologiaan ja eettisyyteen kannustava seikkailusarja kertoo viidestä nuoresta maapallon eri puolilta, jotka taistelevat supersankarin kanssa luonnon saastuttajia vastaan ja pelastavat Maa-planeettaa tuholta. Maan henki ja äiti Gaia (äänenä Whoopi Goldberg) herää pitkän horroksensa jälkeen ja huomaa, että Maata ollaan tuhoamassa. Hän lähettää sormukset viidelle ympäri maailman valitulle nuorelle: Kwame on Afrikasta, Wheeler Pohjois-Amerikasta, Linka Neuvostoliitosta (joka muutettiin myöhemmin Itä-Euroopaksi), Gi Aasiasta ja Ma-Ti Etelä-Amerikasta. Neljällä nuorukaisella on oma luonnonelementtinsä sormuksen muodossa: vesi, tuli, maa, ilma ja viidennellä on sydämen voima. Nämä heidän sormuksistaan energiana kumpuavat elementit luovat yhdistyessään Kapteeni Planeetan, joka pystyy muuntautuman erilaisiksi luonnonvoimiksi ja tulemaan apuun pelastamaan tilanteen kuin tilanteen.

Roistoja ovat erilaiset luonnon saastuttajat, kuten ahne Hoggish Greedly, rottamainen Verminous Skumm, radioaktiivinen mutantti Duke Nukem (kyseinen hahmonimi oli muuten tässä ennen Apogeen pelejä eikä liity niihin), puoliksi arpinaamainen tohtori Blight, poninhäntäinen epäeettinen bisnesmies Looten Plunder ja tietämätön sekä lyhytnäköisesti toimiva Sly Sludge (kommenttia voi laittaa tulemaan, jos muistat näiden suomenkielisiä nimiä).

Nintendon kapu

Mindscape teki piirrettyyn pohjautuvan NES-pelin, joka julkaistiin vuonna 1991 Pohjois-Amerikassa ja elokuussa 1992 mm. Suomessa. Pelin väligrafiikat ovat ihan hyviä ja hahmot esikuvansa näköisiä. Mutta ensivaikutelma varsinaisesta pelaamisesta lentokoneen ohjaksissa kontrolleineen on pettymys ja harmillisen halpa; geneeristä sivulle rullaavaa lentoräiskintää – ja todella vaikeaa sellaista heti alkuun. Kun laitoin pelin ensi kertaa päälle, en saanut ensimmäisestä kentästä minkäänlaista Kapteeni Planeetta -animaatioon liittyvää fiilistä. Putkahtaa mieleen epäilys, että kyseessä on jälleen nopealla aikataululla kasaan ohjelmoijilta ja muilta tekijöiltä vaadittu ja kyhätty lisenssituote. Joskin lisenssikin on harvinaisen ja harmillisen heikosti hyödynnetty. Musiikkikin on ihmeellistä monotonista hyrinää eikä liity TV-sarjaan.

Törmäsin peliin alunperin fluojn:n pelivideoiden kautta. Olikin huomattavasti mukavampaa seurata toisen pelaamista, koska peli on valitettavasti tosiaan vaikea ja itseään toistava. Vaikkakin joka toinen pelitaso on vuorotellen Kapteeni Planeetan leijuntaa sisätiloissa labyrinteissa saastepilviä väistellen ja toiset ulkomaisemissa lentämis-, ajamis- tai sukellus-toimintakohtauksia luonnonsaastuttajia vastaan. Mutta peli itsessään ja tasot eivät ole järin monipuolisia tai kiinnostavia. Saati hauskoja – jos sellaista peliltänsä sattuisi toivomaan. Leijuntalabyrinttikentissä on sentään nimihahmo pelattavana ja ne ovat hiukkasen kiinnostavampia, mutta kentät ovat kauttaaltaan saman näköisiä samoista palikoista koottuja, joten suuntiakin on vaikea hahmottaa.

Pelissä on viisi maailmaa ja mainitut kaksi erilaista kenttää kussakin. Sukellusvenekohtausta (kenttä 3-1) lähellekään en olisi pelaamalla päässyt, mutta jo seuraten siitä näkee, että kyseessä on todella... syvä kokemus (miksi aina näin vesikentissä, kysynpä vain). Kokeilin nyt koodilla ja en päässyt kahdesta ensimmäisestä syvyyspommista etenemään.

Hieman olisi vaivannäköä ja lisäehdotuksia kaivannut myös takakannen ympäristö-vinkkeihin... (Lue kuvaus yltä.) No hyvähän jostakin on aloittaa.

Positiivinen seikka on tosiaan se, että pelissä on koodit, joilla pääsee hyppäämään suoraan mihin tahansa kenttään. Esimerkillistä toimintaa, josta monet videopelit olisivat saaneet ottaa oppia. (Vaikean Little Nemonkin pelaamisen kiinnostavuus nousi heti, kun löytyi kenttien valintakoodi.) Koodit löytää Internetistä helposti ja laitanpa ne tähänkin viereen ihan kurillani. Tämä ei tietenkään aikoinaan yhtä paljon auttanut jos koodit puuttuivat, ellei sitten vaikkapa Nintendo-lehden vinkeistä niitä bongannut. Muutoin pääsi toki jatkamaan niin pitkälle kuin oli edellisellä kertaa pisimillään päässyt, jos oli koodit ylös muistanut raapustaa. Kuriositeettina mainittakoon, että Nintendon vuokrapelin sivusta on unohtunut otsikko. Sivu on siis pelkkää Nintendo-logoa täynnänsä. Tämä on ainoa NES-vuokrapeli, josta tiedän pelin nimikkeen puuttuvan sivusta.

1-2:   763754 2-1:   955783 2-2:   637511 3-1:   148574 3-2:   786565 4-1:   920272 4-2:   799274 5-1:   344551 5-2:   829443 Loppu:   506210

Jo tärkeän aiheensa takia Kapteeni Planeetta olisi ansainnut arvoisensa NES-pelin – tietokoneversiotkin vaikuttavat vain hitusen paremmilta. Mainiota environmentaalista piirrettyä pitäisi esittää telkkarissa uusintana. Ja miksei uutta versiotakin voisi tästäkin piirretystä nyky-meiningin mukaisesti "rebootata", jos klassinen tyyli ei jostain syystä mukamas studiopamppujen mielestä nuorisoon pure.

Luonto- ja ympäristöohjelmiin liittyen Avara luonto on pitkäikäisimpiä edelleen jatkuvia sarjoja. Uutta 2010-luvun tiedostavuuden nousua ja heräämisen aaltoa edustava Docventures on äärimmäisen harvoja todella ympäristöllisesti, laajemmin yhteiskunnallisesti ja maailman asioista tiedostavia ohjelmia joita televisiomme nykypäivänä ilmoille suo – Gaian kiitos sentään näin – ja peräti jo kolmas kausi alkaa pian (9.9.2015 klo 21.00)! Kerrankin mainoslause pitää paikkansa; parhainta vastinetta YLE-verolle konsanaan. Sen tiesi Peter von Bagh (sain hänet kunnian kerran tavata) ja tietää Hannu Karpokin, jotka sarjaa ovat puffanneet. Sarja tuntuu olevan erityisesti nuorten löytämä ja suosima, joten se antaa toivoa planeettammekin suhteen. Nuorissa on voimaa, kuten Kapteeni Planeeta -piirretyssäkin nähtiin. Animaatiolle hyvät tähdet, mutta NES-pelille huomattavasti vähemmän. Pelin kansi on joka tapauksessa hieno, joten kyllä sitä hyllyssä tykkää katsella. Hommasinkin pelin pääasiassa kansitaiteen ja luonnonsuojeluaiheensa vuoksi. Halusin pelin myös, koska videokasetteja ei Suomessa "Kapu"-piirretystä julkaistu, joten edustakoon tämä kokoelmassani virallista Suomi-julkaisua ja 90-luvun kosketusta tähän aiheeseen. Ainakin jotkut toiset keräilijät, luontoihmiset, nostalgikot, graafikot ja muut "-aatikot" (?) varmaan nämä tarpeeksi pätevinä syinä ymmärtävät. "The power is yours!" MUUTA: Piirrettyjen maailma -sivuilla Kapteeni planeetta (1990-1996) TV-sarjan jaksoluettelo. [Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Videomuseon blogissa]

Avaa videoruutu 3/1992: Captain Planet NES-vuokrapelin mainos.

---

Vanhempia postauksia	Uudempia postauksia

Voit jättää tästä kommentin (voit myös lähettää sähköpostia). Nimi: (pakollinen) E-mail: (pakollinen)  Huom. sähköpostisi ei tule näkyville. Don't write anything here: Kotisivu: Otsikko / postaus jota kommentoit: Kirjoita kommenttisi: